Huimaa niin!
Millaisia kysymyksiä liittyy ikääntyneiden henkilöiden lääkehoidon toteuttamiseen?
Iän myötä elimistön koostumus muuttuu ja osa tulehdukselta suojaavista ja muista kehon suojamekanismeista heikkenee. Nämä muutokset vaikuttavat iän myötä lääkkeen kulkuun, jakaantumiseen, aineenvaihduntaan ja poistumiseen. Seurauksena voi olla lääkkeen tehon muuttuminen ja iäkäs saa paljon enemmän haittavaikutuksia lääkkeistä kun nuoremmat. Monelle on iän myötä kertynyt myös pitkäaikaisia sairauksia, jotka osaltaan muuttavat elimistön reaktioita lääkkeisiin.
Lääkettä tarvitsee antaa pienempinä annoksina koska ikääntyminen hidastaa lääkkeiden poistumista.
Ikääntyessä kehon koostumus muuttuu niin, että rasvakudoksen osuus suurenee ja veden osuus pienenee. Tämän vuoksi vesiliukoiset lääkkeet, kuten esimerkiksi Digoxin, jakaantuvat vähempään vesimäärään. Tällöin sama tabletti aiheuttaa iäkkäällä korkeamman lääkepitoisuuden ja samalla vahvemman tehon kuin nuorella aikuisella. Rasvaliukoisten lääkkeiden kohdalla tilanne on päinvastainen.
Kaikkien lääkkeiden annostusta ei tarvitse muuttaa ikääntymisen vuoksi. Näin on laita mm. tavallisimpien antibioottien, kuten penisilliinin kanssa. Lääkkeen vaikutuksia elimistössä muuntavat paitsi iän tuomat kehon muutokset myös monet taudit.
Lääkehoidon kokonaisuutta ja sopimattomat lääkkeet tulee huomioida vanhuksella koska farmakokietiikka on muuttunut ,näyttö vanhuksilla on vähäistä ,hoidon tavoitteet ja toiveet voivat olla erillaisia kuin keski-ikäisillä ja myös sosiaaliset ja taloudelliset tekijät vaikuttavat.
Mitkä ovat vanhusten lääkehoidon yleisperiaatteet?
-Säännöllinen seuranta
-Lääkityksen arviointi vähintään kerran vuodessa
-Turvallinen lääkehoito
-Mahdolliset lääkkeiden haittavaikutukset
-Lääkeyhdilstelmiä joilla on kliinisesti merkittävä yhteisvaikutus tulee välttää
Mitkä ovat vanhuksille ongelmallisia lääkkeitä ja miksi?
Iso annos bentsoja: Tenox 20mg,
Oxepam 60mg, Xanor 2mg : aiheuttaa väsymysta ja riippuvuutta
Pitkävaik. bentsot: diatsepaami,
klordiatsepoksidi: aiheuttaa väsymysta ja lääkkeenmyötä kaatumisriski kasvaa
Suolta stimuloivat laksatiivit: Aiheuttaa suolilamaa
Indometasiini:Vaikuttaa keskushermostoon
lyhytvaik. nifedipiini: aiheuttaa hypoteniaa (matala verenpaine,velttous,hypotensio) ja ummetusta.
naprokseeni, piroksikaami: Aiheuttaa suolistovuotoriskin
Mitä Siirin tilanteessa on tärkeää huomioida hänen lääkehoitonsa kannalta
Verenpaineen tarkistus koska on valitellut huimausta ja hänet on löydettu kaatuneena, onko verenpainelääkettä liikaa tai liian vähän. Onko unilääke(Tenox 20 mg) hänelle uusi ja ehkäpä liian voimakas, tulisko annosta pienentää tai mahdollisesti vaihtaa johonkin miedonmpaan. Siiriltä tulee myös tarkistaa häneltä itseltään ,että onko mitään infektion oireita esim.kuumetta, kipua jossain tai esim. kirvelua virtsateissä.
Mitä kerrot Siirille, mistä huimaus saattaa johtua?
Kerron edellamainitut asiat jotka saattavat vaikuttaa huimaukseen.

Kiitos Emilia! muista myös nesteenpoistolääkkeen vaikutus huimaukseen eli on muistutettva siiriä juomaan riittävästi kuitenkin! ja verenpaineen seuranta on tärkeää kuten totesitkin!
VastaaPoista